TIEDE
8/2002,
sivut 50-51.
Uudelleenjulkaistu
lehden luvalla.

Teksti ja kuvat:
Helena Telkänranta

WWW-editointi:
Tuomo Aalto

Siirry:
Sivu  1
Sivu  2
Sivu  3
Sivu  4
Sivu  5

... maailman rakastetuin PETO ... (sivu 4) 

Leikki korvaa pyydystyksen

Neville muistuttaa, että kissanomistajan näkökulmasta lemmikillä on yleensä kaikki kunnossa. Jos koiralla on liian vähän tekemistä, se esimerkiksi pureskelee tavaroita, mutta kissan tavallisin reaktio on passiivisuus.

- Monilla sisäkissoilla on itse asiassa sama ongelma kuin eläintarhaeläimillä. Erityisesti petoeläimille on vaikea järjestää eläintarhaoloissa tarpeeksi sellaista tekemistä, joka vastaisi niiden sisäsyntyisiä käyttäytymistarpeita, tutkija sanoo.

Neville painottaa kissanomistajille, että aivan yhtä tärkeää kuin ruokkia kissa oikein on leikkiä sen kanssa tavalla, joka jäljittelee metsästystä. Lelun pyydystäminen saa mielihyväkemikaaleja erittymään kissan aivoissa samalla tavalla kuin aidonkin saaliin sieppaus. Parhaiten tätä tarkoitusperää täyttävät leikit, joissa omistaja panee lelun liikkeelle - esimerkiksi heittää pingispalloa huoneen poikki tai vetää narun päähän solmittua karvahiirtä.

Pentu opettelee, vanha verestää

- Kissan sisäsyntyinen tarve metsästykseen muuttuu iän mukana, Neville sanoo.

- Nuorilla kissoilla tarve on suurimmillaan. Luonnossa tämä on ollut eduksi, koska nuorelle eläimelle on hyödyllistä harjaannuttaa taitojaan. Vanhaltakaan kissalta tarve ei kuitenkaan katoa kokonaan.

Metsästyksen halu on kaikilla kissoilla synnynnäinen, mutta metsästys vaatii myös oppimista. Emo järjestää pennuille oppitunteja tuomalla niille puolikuolleita saaliseläimiä, joita pennut saavat harjoitella tappamaan kissalle ominaisella nopealla niskapurennalla. Oikein suoritettuna se on saaliille nopea ja tuskaton keino päästä hengestään, mutta kissa joutuu ensin harjoittelemaan tekniikkaa.

Nevillen mukaan on useitakin syitä siihen, miksi jotkin kissat rääkkäävät pyydystämäänsä saalista tappamatta sitä kunnolla, ja yksi niistä on juuri harjoituksen puute: jos kissal la on kovin vähän kokemusta, se ei joko osaa tai uskalla napata saalista niskapurentaotteeseen.

Pennut myös tekevät kokeiluja omin päin ja hyökkäävät aluksi tavoittelemaan kaikkea, mikä liikkuu. Emännän tai isännän jalka tai käsi on houkutteleva hyökkäyskohde, koska se liikkuu ja vastaa siten pennun epämääräistä kuvaa saaliista. Kokemuksen tietä pentu oppii, että käteen tarraamisesta seuraakin vain kiljaisu eikä saalistuksen loppuun saattamisen tuomaa mielihyvää. Ellei pentua ehtimiseen leikitetä käsillä, oppi menee perille ja pentu jättää vähitellen kädet rauhaan.

Koira- ja kissakirjat